Hietamäen Dojon Blogi
Maanantai, lokakuu 2, 2017 - 20:46
Uutta kautta on tällä kertaa aloiteltu vähän erilaisissa tunnelmissa, kun Jani-sensei on joutunut vetäytymään harjoituksista toipuakseen elämän asettamista haasteista. Sitkeys ja periksiantamattomuus ovat tänä syksynä saaneet ihan uuden merkityksen.



Harjoitukset on nyt pidetty vanhempien harjoittelijoiden ohjaamina. Junioreiden kausi on lähtenyt liikkeelle leikkien ja liikunnan riemusta nauttien! Kesän aikana juniorit ovat kasvaneet huimasti ja syyskuussa aloittikin ihan erioloinen ryhmä tiistain harjoituksissa. Keskittyminen harjoituksiin on kehittynyt valtavasti ja juniorit ovat olleet tosi innokkaita ja taitavia!



Image


Image


Maanantain junnuissa on keskitytty leikkimiseen tutuin sekä uusin leikein. Ukemit pyörähtävät uusillakin harjoittelijoilla, kuin itsestään!

Image


Image


Kesää muistellen vielä suuret kiitokset Pyheen seudun kyläyhdistykselle yhteistyöstä ja seuran toiminnan tukemisesta! Aurikoisella kylätorilla oli jälleen ilo esiintyä! 

Image


Kunnan järjestämillä harrastemessuilla ehdittiin oman seuran markkinoimisen lisäksi kurkistaa myös hiukan muuta tarjolla olevaa harrastustoimintaa. 


Image