Hietamäen Dojon Blogi
Tiistai, elokuu 11, 2020 - 12:24
Takana on varsin omituinen kevät ja sen perään melkein yhtä omituinen kesä, joiden jäljiltä nyt vähitellen lähdetään polkemaan seuran toimintaa takaisin jaloilleen. Dojo ei ole ollut täysin tyhjillään, sillä Katori Shinto-ryu on jatkutunut loppukevään ja kesän yli, ja aikuiset ovat treenailleet myös aikidoa kesäkuulta asti kerran viikossa. Nyt on vähitellen aika palailla tavallisiin aikatauluihin ja ottaa taas junioritkin mukaan toimintaan. 

Blogi on horrostanut vielä paljon pidempään, kuin normaali arki, ja paljon on tapahtunut sitten viimeisen päivityksen!  Yritetäänpä siis nyt hiukan nostella esiin tärkeitä tapahtumia horroksen ajalta! Ensimmäisenä ja tärkeinpänä on tietenkin mainittava Helsingissä huhtikuussa 2019 järjestetty Igarashi-sensein (8. dan) ohjaama aikidoleiri, josta kotidojolle tuliaisina oli kaksi uutta Dan-arvoa. Dojolle saatiin näin yksi uusi 1. dan, sekä kaikkia vastoinkäymisiä uhmaten Jani-sensein sitkeästi ja periksiantamattomasti suorittama 4. dan. 

Image


Uudet vyöarvot huomioitiin myös Vakka-Suomen Sanomissa. Lue artikkeli täältä.

Image



Jukka Helminen (7. dan) kävi syksyllä 2019 dojollamme ohjaamassa leiripäiviä, joista olemme saaneet rutkasti uutta oppia ja eväitä omaan harjoitteluun. Tässä maistiainen shihonage-harjoituksesta: 


Leiripäivissä on keskitytty myös asekatojen harjoitteluun.

Image



Joulukuussa osallistuttiin jo perinteeksi muodostuneella tavalla Japanista Hombudojolta Suomeen saapuneen Oyama-sensein (5. dan) leirille. Nämä leirit ovat aina innostavia, hikisiä, haastavia, energisiä, ja ennen kaikkea hauskoja. Mukana on paljon tuttuja ja vieraita treenaajia, vauhti on kova ja viikonlopun leirin jälkeen kropassa tuntuu! Tällä kertaa oltiin pienemmällä porukalla mukana myös leirin virallisessa illanvietossa. 

Image


Image


Keväällä, juuri ennen rajoitusten ilmaantumista ehdittiin vielä yhdelle leirille. Kyseessä oli kauan odotettu tapaus, kun Helsiinkiin saapui ranskalainen Christian Tissier-sensei, 8.dan. Sensein opetus oli rauhallista ja ymmärrettävää. Harjoittelijoita oli paljon, joten tahti pysyi jotakuinkin hillittynä ja leiristä jäi hyvän mielen lisäksi reppuun jälleen roppakaupalla oppia ja eväitä treenaamiseen!

Image



Image


Image


Image


Image


Image


Image


Kuvat leiriltä: Nadezda Boltaca

Näistä tunnelmista on hyvä jatkaa alkavaan syyskauteen! Pidetään kaikki sormet ja varpaat ristissä nyt sen puolesta, että harjoittelu pysyy turvallisena ja toiminta saa jatkua! 

Loppuun vielä tärkeä muistutus. Pidetään huoli siitä, että jokaisella meidän dojolla treeneihin osallistuvalla ovat lisenssi ja vakuutus voimassa! Vaikka aikido on moneen muuhun budo-, taistelu-, tai itsepuolustuslajiin verrattuna pehmeää, rauhallista ja hallittua, on muistettava, että kyseessä on laji, jossa loukkaantumisen riski on aina olemassa! 
Pidetään toisistamme huoli niin tatamilla, kuin muutenkin!